Kaiken pitää olla nyt entistäkin helpompaa ja selkeämpää kuluttajalle.

Olen tutkinut viime aikoina pakkauksia, logoja, aikakauslehtiä ja mainoksia. Sekä kuluttajahaastatteluin että semioottisesti.

”En jaksa!” parahtaa kuluttaja pakkausvalikoiman äärellä.

”En kestä  katella mitään spagettikasaa!” huudahtaa lehden lukija.

”Haluan jotakin helppoa ja kivaa!” sanoo harrastuksen valitsija.

”Kertokaa mulle äkkiä ja muutamalla sanalla, mistä on kyse, niin voin ehkä tarttuakin siihen” vaatii työpaikkailmoituksen lukija.

Olihan se odotettavissa, että ’tehokkaasta’ multitaskingista on sivuvaikutuksia.

Kun entiset lineaariset kirjanlukija-aivot on opetettu flipperimäisiksi multimedia-aivoiksi, niin vastapainoksi levon, selkeyden ja helppouden tarve kasvaa.

Twitterissä viestin sallittu merkkimäärä on vain 140. Se ihana selkeys ja helppous, multitaskingin vastapainoksi.

Facebook-ajan flipperikuluttajat ovat helpottuneita asian tiivistämisestä ja yksinkertaistamisesta,  ja toivovat samaa myös mainoksiin, pakkauksiin ja mediaan ylipäänsä. Vähemmän tekstiä, enemmän asiaa. Yksinkertaisempia kuvia, vähemmän katsottavaa, parempi mieli.

Niin, ja uskaltaako tämmöistä business-mediassa sanoakaan: kuluttajat haluavat toisaalta myös vähemmän mainoksia, vähemmän pakkauksia, vähemmän medioita, vähemmän valinnanvaraa?

Vähemmän valinnanvaraa, vähemmän stressiä. Mitenkäs se tämmöinen toive markkinataloudessa toteutetaan?