Trendit 10: Kotini on linnani

Sisustus kivitalo Tämän ajan turvattomuus näkyy siinä, että se saa tavalliset ihmiset rakentamaan kodeistaan linnoja.

Niihin sitten linnoittaudumme pakoon pahaa maailmaa.

Talot ovat isoja ja komeita, täynnä Romeon ja Julian parvekkeita, erkkereitä, ulokkeita, jopa torneja.  Taloissa on myös hienostunut sähköinen turvavarustelu ja aidat ympärillä. (Ei ennen Suomessa aitoja harrastettu, mitä nyt lehmille pellolla.)  Yhä enemmän näkyy kivitaloja, vaikka puurakentamisen piti olla tulevaisuuden trendi.

Varaudumme tulevaisuuteen kasaamalla konkreettista ja painavaa omaisuutta, sellaista jonka voi nähdä ja käsillään koskea?

Talojen sisustukset ovat myös ylellisen linnamaisia.

sisustus sänky tyynyjä paljonValtavia, upottavia Prinessa ja herne-sänkyjä verhokatoksineen, kristallikruunuineen. Hirmu määrä tyynyjä ja huopia sängyn päällä: paljon pehmeää syliä, johon asettua päiväunille suojaan maailman melskeiltä.

Olohuoneissa valtavia, muhkeita sohvia, joissa taas kukkurakaupalla tyynyjä ja shaaleja turvarievuiksi työelämässä vanutetulle uupuneelle.

Rauhoittavat ja hiljaiset kirjahyllyt sen sijaan on korvattu suurella kodin viihdekeskuksella seinä-teeveineen kännykän telakointiasemineen. Myöskään takkaa ei enää useinkaan sijoiteta sohvien eteen, jotta voisi katsella elävää tulta, vaan takkauuni on käytännöllisesti lisälämmönlähteenä jossain unohtuneessa nurkassa.

 Sisustus poreallasKylpylän kokoisia kylpyhuoneita rakennetaan hemmottelu-spa-tyyliin, muotovaikutteita otetaan muinaisesta Roomasta.

Upeita koristeellisia kaakeleita, ameebanmuotoisia porealtaita, hierovia höyrykaappeja, aromaterapeuttisia elämyssaunoja, tähtitaivasvaloja, muinaisen pakanauskonnon näköisiä kiviröykkiöitä kiukaina, ties mitä mielikuvitus vain keksii.

Ainakin haaveilemme näistä kaikista sisustuslehtien sivuilla. Ehkä samalla tavoin kuin haaveilemme hienosta ruoanlaitosta ja kotikutsuista, vaikka todellisuudessa niille ei ole koskaan aikaa? Tai jos on, sitä ollaan niin poikki niiden järjestämisestä, ettei osata nauttia.

Linnamaisen kodin idean avulla luomme haavetodellisuuden irrallaan työ- ja arkielämän hektisyydestä, rutiinimaisuudesta, toimistomaisuudesta.

Suojapaikan ja turvavarustuksen, mutta myös ylellisen, yläluokkaisen, normaalielämän aikaa ja vaatimuksia kaihtavan unelmaelämäntavan.

Jospa minun elämäni olisi noin raukeaa ja rauhallista kuin noissa sisustuskuvissa! Jospa meilläkin olisi noin hauskat kutsut, hienoja astioita pöydässä, hyvää ruokaa, eikä kiirettä minnekään!

Jospa meillä joskus olisi noin siistiä ja täydellistä kuin näissä kuvissa!

(Näistä puhuttiin jo mm. Trendit 4: Hyvä olo ja Aistillisuus sekä Trendit 6 Ruoka = Rakkaus -blogeissa.)

Ja monilla onkin, en sitä kiistä. Sitä useammat silti enemmän haaveilevat kuin todellisuudessa nauttivat linnamaisesta, ylellisestä, täydellisen siististä kodista, jossa palvelu pelaa sormeakaan nostamatta.

Sitä varten on sisustuslehdet, sisustusmainonta, sisustustuotteet ja  aforistiset zen-henkiset runoja lausuvat tekstitarrat, joilla uskonvahvistusta saa äkkiä pikkurahallakin.

Jotta meillä olisi turvallisempi mieli, henkistyneempi sielu ja levänneempi ruumis siellä kotona.  Ilolla sen toki suon, linna kaikille kaikin mokomin!

Sisustusmainonnan 10 pikapointtia täällä: WAU! Sisustusmainonta

Sisustusmainontatutkimuksen raportti ja WAU! tutkimusesite luettavana täällä.

 

Advertisements

One thought on “Trendit 10: Kotini on linnani”

  1. Kivitalo on kosteassa ilmastossa ekologisempi vaihtoehto kuin puutalo joka homehtuu.
    muuten kauhistuttaa asuntomessutalotyyppiset hukkaneliöt. 200 ja enemmän neliötä on saatu tuhrattua johonkin ..

Kommentti

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s