Ruoka lohduttaa, kun maailma järkkyy. Maailman talous- ja poliittinen tilanne korreloi suoraan suureen ruoka- ja kokkausbuumiin. Kokkaus = rakkaus, ja siitä puhe mistä puute.

Kokki- ja ruokaohjelmat TV:ssä, nostalgiointi vanhojen perinnereseptien perässä (Julia Child jne), ruokablogit, ruokakutsut kavereiden kesken, kyläily, luomu- ja lähiruoan suosio, ruoan alkuperä, puhtaat raaka-aineet, itse laitettu alusta asti, you name it. Kaikella tällä haetaan turvallisuudentunnetta ahdinkoon.

Työelämässä on kova stressi. Sen vastapainoksi tulee Hyvä ja Turvallinen Olo, (tästä puhuttiin Trendit osa 4:ssäkin)  kun saa kotona laittaa hyvää ruokaa. Maailmalta kuuluu huonoja uutisia. Sen vastapainoksi on  lohduttavaa syödä jotain hyvää. Elämä ei ole koskaan ollut näin epävarmaa. Sen vastapainoksi on hyvä tietää tarkemmin, mitä suuhunsa laittaa.

Uusin (taas uudessa talouslamassa uudelle kierrokselle tuleva) ruokatrendi Amerikoissa on mummon lihapullat ja muut rehevät ja mehevät retroruoat.

Sekä läpi päivän tarjolla oleva runsas aamiasbuffet:munia, pekonia, nakkeja. Ja kaikkien järkitrendien vastaisesti ylipäänsä supersize-food, eli valtavat annokset isoa mättöä. Täysi maha lohduttaa.

Mitä kilpailullisemmaksi maailma muuttuu, sitä enemmän tarvitsemme turvallisuudentunnetta = hyvää ruokaa. (Lieneeköhän kova kilpailuyhteiskunta muuten alun perinkin amerikkalaisten liikalihavuuden syy? Stressi, kiire ja turvallisuutta tuova roskaruoka, olisiko näillä yhteys?)

Näin käy ainakin aina taloustaantumassa: nostalgiaruoka, voilla leivottu ja  isot annokset  nousevat hitiksi. Eipä ihme, että nyt puree myös vanha kunnon Atkinsin dieetti moderniksi  Heikkilän ruokavalioksi, ala-karppaukseksi (low-carb) ja vähähiilariudeksi muuntuneena.

Mutta voi! Ruoan luomaa turvallisuudentunnetta uhkaa iso mörkö: ilmastonmuutos. Se todistelee meille mm, kuinka liharuoka tuottaa hirmuiset hiilipäästöt, tehomaatalous likaa juomavedet ja  lentotomaatit ennenpitkää tuhoavat koko ilmakehän. Emme voikaan syödä suruumme ja surutta mitä vain.

  Valistuneimmat meistä siirtyvät siis eettiseen ruokaan, vaikka mieli tekisi mummon lihapullia. Suomessa puuhataan yhtä kasvisruokapäivää kouluihin. Amerikassa alkaa pikkuhiljaa levitä Lihaton Maanantai (Meatless Monday) ja Tofu-Torstai. Onhan meilläkin aina ollut sentään Hernis-Torstai.

Niillä, joilla ei ole välitöntä uhkaa tulojen menetyksestä, onkin varaa huolestua ruoan terveellisyydestä ja turvallisuudesta.  He suosivat luomu- ja lähiruokaa, eettistä ja ekologista, paljon kasviksia,käsittelemättömiä ja lisäaineettomia raaka-aineita, jopa superruokaa eli korkean vitamiinipitoisuuden omaavia erikoistuotteita kuten goji-marjoja, punaista riisiä jne.

Luomu- ja lähiruoan lisäksi nyt tulee takapiharuoka: yrtit, tomaatit, mansikat ja herneet ikiomalta pihalta. Oma kasvimaa on ollut suomalaista todellisuutta aina, vaan nyt se lyö läpi muissakin länsimaissa. Kuluttaja haluaa varmistaa, ettei hänen syötävässään ole myrkkyjä.

Luomuruoassa kysyntä  on Suomessa jo paljon suurempi kuin tarjonta, ollut jo pitkään. Luomun huono saatavuus supermarketeista (puhumattakaan lähikaupoista) aiheuttaa kiukkua kuluttajissa ja estää liiketoiminnan kasvua. Haloo Kesko ja S-ryhmä?

Ruokatrendit elävät nyt siis vahvasti kahteen suuntaan: välitöntä, fyysistä turvallisuutta tuottavaanmättöruokaan sekä henkistä turvallisuutta tuovaan eettiseen ruokaan.

Tätä aihetta voisi pohtia yhteiskunnallisestikin. Millainen ruoan turvallisuus ja terveellisyys olisi suotavaa ja yhteiskunnalle edullista? Tehotaloudella tuotettu mättö, joka saa aikaan sydänsairauksia ja diabetesta, ja uhkaa maapallon kestokykyä.  Vai luontoa säästävästi tuotettu kohtuuruoka, joka vähentää elintasosairauksia ja josta riittää ravintoa useammille?

Koska ruoan tuomaa turvallisuudentunnetta meillä ei ole varaa menettää.